keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Ei paljon sanottavaa.

Netti on pullollaan blogeja, jotka perustetaan, kirjoitetaan hetki ja lopetetaan. Semmoisia laihdutusblogeja, mitkä alkaa samalla, kun laihdutuskuuri alkaa ja loppuu samalla, kun motivaatio loppuu, löytyy lukuisia. Olen aina naureskellut niille. Nyt tuntuu pahalta, koska meidän blogille meinaa käydä niin. Olen tainnut kerran kirjoittaa kesän aikana, silloinkin uhosin miten otan itseäni niskasta kiinni. Kenellekkään ei varmaan tule yllätyksenä se, että enpä onnistunut.

Tunnen itseni todelliseksi epäonnistujaksi. Mun lempiharrastus on syöminen ja ainoa urheilusuoritus tuntuu olevan lenkit koirien kanssa. Ei tän näin pitäny mennä. Ei todellakaan. Suuret puheet, pienet teot.

Nyt voisin taas kerran luvata, että otan itseäni niskasta kiinni. Voisin luvata, että nyt aion onnistua. Ei sitä kukaan usko, minä varmaan kaikista vähiten. Kuitenkin tehtiin (taas) sopimus siskon ja meidän ystävän kanssa. Päätettiin, että nyt onnistutaan. Tuetaan toisiamme ja yhdessä onnistutaan. Nyt tai ei koskaan.

Tästä lähetään.

Mulla on kaikki avaimet onnistumiseen. Tiedän miten laihdutetaan. Olen siinä joskus ennenkin onnistunut. Tiedän miten hyvältä tuntuu, kun paino putoaa. Muistan sen hyvän olon, kun syö terveellisesti ja liikkuu hyvin. Tämä tän hetkinen olo, on kaukana hyvästä. Turvottaa, päätä särkee ja olen jatkuvasti väsynyt. Ei luulisi olevan niin vaikeaa muuttaa tilannetta. Luulisi olevan itsestäänselvää, että sitä valitsisi sen hyvän olotilan, mutta mikä kumma siinä on, että ihminen mieluummin voi huonosti?

Katotaanko vielä, miten tässä käy?

<3 Pikkusisko

12 kommenttia:

  1. Koska kaikki lihottava on a.) halvempaa b.) helpompaa ja c.) MUKA herkullisempaa. :P
    Kyllä sinä (tai te!!!) onnistutte! Olen täällä ruudun takana tsemppaamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä tää tästä. Taas kerran :D

      Poista
    2. Kiva, kun sä siellä jaksat tsempata! Nyt on kyllä aivan pakko onnistua. Taas kerran :D

      Poista
  2. Kovasti tsemppiä! Täälläkin kesän jälkeen palailtu takaisin arkeen!

    http://liikunnaniloa1.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä arkeen sinnekin. Onneks arki on alkanut, vähän helpottaa tätäkin uutta alkua :)

      Poista
    2. Kiitos tsempistä!! Sitä tässä tarvitaan. Tsemppiä sinnekkin! :)

      Poista
  3. Tästä vaan uuteen nousuun! Kyllä me pystytään siihen :)

    VastaaPoista
  4. Olen hengessä mukana ja koitan itsekin tsempata VÄHÄN enemmän :)

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Pieniä muutoksia kerrallaan... Sen olen huomannut toimivammaksi tavaksi. Jos kerralla laittaa koko ruokavalion uusiksi, niin siihen turhautuu viikossa. Ja jos joskus sortuu herkuttelemaan, ei kannata soimata itseään päiviä.

    Hitaasti, mutta hitaasti.. Turhauttavaako? Kyllä. Mutta loppuviimein se kaikkein paras tapa. I know... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon huomannu, että mulle paras tapa on piistää ruokavalio kerralla uusiks. Sorrun muuten napostelemaan pitkin päivää jotain pientä. Mutta turhauttavaa tämä on!

      Poista