Ei paljon sanottavaa.

Netti on pullollaan blogeja, jotka perustetaan, kirjoitetaan hetki ja lopetetaan. Semmoisia laihdutusblogeja, mitkä alkaa samalla, kun laihdutuskuuri alkaa ja loppuu samalla, kun motivaatio loppuu, löytyy lukuisia. Olen aina naureskellut niille. Nyt tuntuu pahalta, koska meidän blogille meinaa käydä niin. Olen tainnut kerran kirjoittaa kesän aikana, silloinkin uhosin miten otan itseäni niskasta kiinni. Kenellekkään ei varmaan tule yllätyksenä se, että enpä onnistunut.

Tunnen itseni todelliseksi epäonnistujaksi. Mun lempiharrastus on syöminen ja ainoa urheilusuoritus tuntuu olevan lenkit koirien kanssa. Ei tän näin pitäny mennä. Ei todellakaan. Suuret puheet, pienet teot.

Nyt voisin taas kerran luvata, että otan itseäni niskasta kiinni. Voisin luvata, että nyt aion onnistua. Ei sitä kukaan usko, minä varmaan kaikista vähiten. Kuitenkin tehtiin (taas) sopimus siskon ja meidän ystävän kanssa. Päätettiin, että nyt onnistutaan. Tuetaan toisiamme ja yhdessä onnistutaan. Nyt tai ei koskaan.

Tästä lähetään.

Mulla on kaikki avaimet onnistumiseen. Tiedän miten laihdutetaan. Olen siinä joskus ennenkin onnistunut. Tiedän miten hyvältä tuntuu, kun paino putoaa. Muistan sen hyvän olon, kun syö terveellisesti ja liikkuu hyvin. Tämä tän hetkinen olo, on kaukana hyvästä. Turvottaa, päätä särkee ja olen jatkuvasti väsynyt. Ei luulisi olevan niin vaikeaa muuttaa tilannetta. Luulisi olevan itsestäänselvää, että sitä valitsisi sen hyvän olotilan, mutta mikä kumma siinä on, että ihminen mieluummin voi huonosti?

Katotaanko vielä, miten tässä käy?

<3 Pikkusisko