Ihanat kamalat raskauskilot

Niin. Olihan se odotettavissa, että raskaus tuo niitä kiloja. Odotinko kuitenkaan, että niitä tulee näin paljon? NO EN! Tällä hetkellä mennään raskausviikolla 36 ja kiloja on tullut 17. Vielä olisi viikkoja jäljellä, enkä hetkeäkään usko, että niitä kiloja ei tulisi enää lisää. Nyt huidellaan sellaisissa lukemissa, että eipä ole ennen nähty. 

Kuten aiemmin sanoin, mun on tarkoitus aloittaa heti vauvan syntymän jälkeen kilojen karistus. Joudun miettimään tarkkaan miten siinä aion onnistua. En halua, enkä aio aloittaa mitään pussikeittodieettiä. En edelleenkään usko niihin. En myöskään laita aikatavoitteita. Vauva-arki on mulle täysin uusi juttu, enkä tiedä minkä verran voimia ja energiaa multa löytyy. Aloitan panostamalla ruokaan. Siihen mun iänikuiseen ongelmaan. Lähdetään liikkeelle perusasioista. Eli eroon sokerikoukusta. Miehen kanssa ollaan jo yhdessä sovittu, että vauvan syntymän jälkeen, kotiin ei hetkeen osteta herkkuja. Saan syödä jätskin sillon tällöin tai jos kylässä käydään, niin en aio kaikesta kieltäytyä. Ainoastaan se joka iltainen irtokarkkien ja muiden herkkujen mässytys saa luvan loppua. Enkä ole varma, tarviiko sitä grillimakkaraa grillata iltapalaksi ihan joka ilta? Ei vissiin. 

Mulla on myös kova urakka edessä, että saan mun lihakset kuntoon. Tosiaan selkä meni jo monta monta viikkoa sitten ja voitte kuvitella missä kunnossa mun olemattomat lihakset on. Ainoa liikuntamuoto on pitkän aikaa ollut kävely ja sekin muistuttaa lähinnä ylipainoisen ankan vaappumista. Toki tyhjää parempi, mutta ei sillä pitkälle pötkitä. Raskauden jälkeen helpottaa se, että pystyy syömään pahimpiin kipuihin särkylääkkeitä. Nyt kun mennään pelkän levon avulla, niin kierre on valmis. Jokainen tietää, että selkäkipuja ei normaalisti hoideta levolla, mutta nyt ei kauheasti ole ollut vaihtoehtoja. Odotan oikeasti innolla sitä, että jonain päivänä pystyn taas käymään kunnon lenkillä. Se tunne, kun hiki virtaa eikä happi enää kulje. Vielä jonain päivänä....

Nyt kuitenkin hörppäsen kahvit loppuun ja rupean siivoamaan! Kivaa viikkoa kaikille :)

<3 Pikkusisko

Kuulumisia

Niinkuin pikkusisko viimeks kirjoittikin, niin blogi on ollut monesti mielessä viime aikoina. Mun tietokone on rikki, enkä oo pystynyt kotona kirjoittamaan, niin sitten se vaan jäi. Mutta ehkä kuitenkin suurin syy hiljaisuuteen on ollut se, että ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. Tai tavallaan olisi paljonkin asiaa ja kirjoitettavaa, mutta alunperin tää blogi aloitettiin sen takia, että voidaan kirjoitella treenaamisesta ja laihduttamisesta, niin sillä saralla ei mee kovin hyvin :D

Mutta kerronpas pikaisesti kuulumiset viimeisimmän postauksen ja tämän päivän ajalta :)
Viime syksynä lenkkeilin vielä kovasti, ehkä lokakuun lopulle asti. Sitten illat pimenivät ja korvessa missä asun, ei ole katuvaloja ja pimeydessä lenkkeily ei houkutellut, niin se jäi lähes kokonaan. Loppukesästä aloin seurustelemaan ja toisen kainalossa oli paljon kivempi olla kuin lähteä salille treenaamaan, niin sekin sitten jäi :D Eli kävi se ihan perinteinen, että parisuhde lihottaa... Tyhmä minä!Nyt tässä toukokuussa ollaan yhdessä alettu harrastamaan polkupyöräilyä, ja toivottavasti liikunnan ilo löytyisi tässä kevään ja kesän mittaan kun ulkonakin on nyt niin paljon mukavampi olla :) Mutta taas sitä on voi vaan ihmetellä, että miten sitä on niin typerä, että antaa selkärangan katketa ihan totaalisesti?! Ensin tekee hirveesti töitä, että saa edes vähän kiloja pois ja sitten ottaa ne kaikki takaisin korkojen kera... Ei huoh! Jälleen kerran: nyt on pakko ryhdistäytyä! Kunhan sisko tuosta poksahtaa ja toipuu kuntoon, niin sitten taas yhdessä aletaan käymään salilla. Nyt kun sieltä on ollut niin kauan pois, niin tuntuu siltä, että kynnys sinne lähtemiseen on ihan valtavan korkeella ja tarvii jonkun sinne kaveriks.

Kevään myötä kanat ovat tulleet taas kotiin! Tähän loppuun vielä kuvan muodossa kanakuulumisia :)

Lupaan kirjoitella vähän useammin jatkossa :) Tämä kirjoittelu on tosi mukavaa, ja vähän harmittaa kun sekin sitten jäi pitkäksi aikaa, mutta tsemppaan jatkossa! Kiva jos jaksat seurailla blogia jatkossakin :)

-Isosisko

Riksrakspoks

Olen miettinyt tätä blogia usein, samoin on Isosisko. Monta kertaa ollaan puhuttu, että herätetään blogi henkiin. Mä todella tykkään kirjoittaa. Nyt kiitos kuuluu Nalle anonyymille, joka meidän kuulumisia kyseli. Se herätti kipinän, joten yritetään. Täällä me Nalle ollaan! Lihavina ja leppoisina. Tai no, ei sittenkään niin leppoisina.

Mulla on yksi hyvä syy siihen, miksi en ole laihtunut ja sitten mulla on lukuisia huonoja syitä siihen, miksi olen jättänyt itseni ihan rappiolle. Hirveän kiva olisi selitellä ja puolustella omaa tyhmyyttään, mutta en viitsi nolata itseäni enää enenpää, joten jätän ne höpinät väliin ja totean olevani todella laiska ja mukavuudenhaluinen. Ai niin ja erittäin kovasti raskaana. 

Tein positiivisen raskaustestin viime syksynä ja naapuripitäjään asti kuului RIKSRAKSPOKS. Siinä katkesi mun selkäranka ja kehitin raskaudesta itselleni syyn elää ihan miten huvittaa. Sanonta söin kahden edestä ei pitänyt paikkaansa. Minä tyttö söin varmaan vähintään kolmen edestä. Aina olen kuvitellut, että jos joskus olisin raskaana, niin urheilisin, söisin terveellisesti ja pitäisin itsestäni huolta. Hehkuisin sitä raskauden tuomaa onnea :D Voi kuinka väärässä olenkaan ollut. En osannut kuvitella, että oksennan ensimmäiset 15 viikkoa ja oloa helpotti ainoastaan ruoka. En ajatellut, että selkä ottaa lopputilin jo puolessa välissä, enkä näin ollen ole pystynyt urheilemaan yhtään. Jos ei liiku, mutta syö herkkuja niin jokainen tietää miten siinä käy. 

Tällä hetkellä tilanne on se, että näytän valaalta. Valehtelematta. Raskaus ei ole syy, miksi mun persuus on levinnyt, tai miksi puntari näyttää semmoisia lukemia, että itkettää. Kyllähän se on sillä lailla, että ihan omaa tyhmyyttäni tässä tilanteessa olen. Raskauden ei tarvitse tuoda valmiiksi ylipainoiselle ihmiselle kiloja, kun ihan muutaman. Vaihtoehtoisesti se voi tuoda niitä kiloja TOLKUTTOMASTI! 

En ala vielä laihduttamaan. Tiedän, että niin ei saa tehdä. Tarkoitus olisi poksahtaa juhannusaattona, joten odotan sinne. Nyt haluan kuitenkin jo pikku hiljaa vieroittaa itseäni sokerista. En väitä, että teen sen kerrasta. Ei näillä hermoilla. Aloitan pikku hiljaa. Kesällä sitten aloitetaan tosissaan. Onpahan tullut kerättyä jotain mitä karistaa. Edessä on tuskaa, hikeä ja kyyneliä. 

Tervetuloa seuraamaan mun loppuraskauden lihomista (ehehehhe) ja raskauskilojen karistusta! Vauhti ei tule huimaamaan päätä, mutta aion onnistua pikku hiljaa! Pikkusisko is back :D 

<3 Pikkusisko