Riksrakspoks

Olen miettinyt tätä blogia usein, samoin on Isosisko. Monta kertaa ollaan puhuttu, että herätetään blogi henkiin. Mä todella tykkään kirjoittaa. Nyt kiitos kuuluu Nalle anonyymille, joka meidän kuulumisia kyseli. Se herätti kipinän, joten yritetään. Täällä me Nalle ollaan! Lihavina ja leppoisina. Tai no, ei sittenkään niin leppoisina.

Mulla on yksi hyvä syy siihen, miksi en ole laihtunut ja sitten mulla on lukuisia huonoja syitä siihen, miksi olen jättänyt itseni ihan rappiolle. Hirveän kiva olisi selitellä ja puolustella omaa tyhmyyttään, mutta en viitsi nolata itseäni enää enenpää, joten jätän ne höpinät väliin ja totean olevani todella laiska ja mukavuudenhaluinen. Ai niin ja erittäin kovasti raskaana. 

Tein positiivisen raskaustestin viime syksynä ja naapuripitäjään asti kuului RIKSRAKSPOKS. Siinä katkesi mun selkäranka ja kehitin raskaudesta itselleni syyn elää ihan miten huvittaa. Sanonta söin kahden edestä ei pitänyt paikkaansa. Minä tyttö söin varmaan vähintään kolmen edestä. Aina olen kuvitellut, että jos joskus olisin raskaana, niin urheilisin, söisin terveellisesti ja pitäisin itsestäni huolta. Hehkuisin sitä raskauden tuomaa onnea :D Voi kuinka väärässä olenkaan ollut. En osannut kuvitella, että oksennan ensimmäiset 15 viikkoa ja oloa helpotti ainoastaan ruoka. En ajatellut, että selkä ottaa lopputilin jo puolessa välissä, enkä näin ollen ole pystynyt urheilemaan yhtään. Jos ei liiku, mutta syö herkkuja niin jokainen tietää miten siinä käy. 

Tällä hetkellä tilanne on se, että näytän valaalta. Valehtelematta. Raskaus ei ole syy, miksi mun persuus on levinnyt, tai miksi puntari näyttää semmoisia lukemia, että itkettää. Kyllähän se on sillä lailla, että ihan omaa tyhmyyttäni tässä tilanteessa olen. Raskauden ei tarvitse tuoda valmiiksi ylipainoiselle ihmiselle kiloja, kun ihan muutaman. Vaihtoehtoisesti se voi tuoda niitä kiloja TOLKUTTOMASTI! 

En ala vielä laihduttamaan. Tiedän, että niin ei saa tehdä. Tarkoitus olisi poksahtaa juhannusaattona, joten odotan sinne. Nyt haluan kuitenkin jo pikku hiljaa vieroittaa itseäni sokerista. En väitä, että teen sen kerrasta. Ei näillä hermoilla. Aloitan pikku hiljaa. Kesällä sitten aloitetaan tosissaan. Onpahan tullut kerättyä jotain mitä karistaa. Edessä on tuskaa, hikeä ja kyyneliä. 

Tervetuloa seuraamaan mun loppuraskauden lihomista (ehehehhe) ja raskauskilojen karistusta! Vauhti ei tule huimaamaan päätä, mutta aion onnistua pikku hiljaa! Pikkusisko is back :D 

<3 Pikkusisko

Ei paljon sanottavaa.

Netti on pullollaan blogeja, jotka perustetaan, kirjoitetaan hetki ja lopetetaan. Semmoisia laihdutusblogeja, mitkä alkaa samalla, kun laihdutuskuuri alkaa ja loppuu samalla, kun motivaatio loppuu, löytyy lukuisia. Olen aina naureskellut niille. Nyt tuntuu pahalta, koska meidän blogille meinaa käydä niin. Olen tainnut kerran kirjoittaa kesän aikana, silloinkin uhosin miten otan itseäni niskasta kiinni. Kenellekkään ei varmaan tule yllätyksenä se, että enpä onnistunut.

Tunnen itseni todelliseksi epäonnistujaksi. Mun lempiharrastus on syöminen ja ainoa urheilusuoritus tuntuu olevan lenkit koirien kanssa. Ei tän näin pitäny mennä. Ei todellakaan. Suuret puheet, pienet teot.

Nyt voisin taas kerran luvata, että otan itseäni niskasta kiinni. Voisin luvata, että nyt aion onnistua. Ei sitä kukaan usko, minä varmaan kaikista vähiten. Kuitenkin tehtiin (taas) sopimus siskon ja meidän ystävän kanssa. Päätettiin, että nyt onnistutaan. Tuetaan toisiamme ja yhdessä onnistutaan. Nyt tai ei koskaan.

Tästä lähetään.

Mulla on kaikki avaimet onnistumiseen. Tiedän miten laihdutetaan. Olen siinä joskus ennenkin onnistunut. Tiedän miten hyvältä tuntuu, kun paino putoaa. Muistan sen hyvän olon, kun syö terveellisesti ja liikkuu hyvin. Tämä tän hetkinen olo, on kaukana hyvästä. Turvottaa, päätä särkee ja olen jatkuvasti väsynyt. Ei luulisi olevan niin vaikeaa muuttaa tilannetta. Luulisi olevan itsestäänselvää, että sitä valitsisi sen hyvän olotilan, mutta mikä kumma siinä on, että ihminen mieluummin voi huonosti?

Katotaanko vielä, miten tässä käy?

<3 Pikkusisko

Voihan kesä

Ei mennyt kesä ihan suunnitelmien mukaan. Tarkoitushan oli treenata, syödä terveellisesti ja pitää itsestään huolta. Toisin kävi.

Motivaatio katosi yhtäkkiä ihan totaalisesti. Olen ollut ihan rappiolla koko kesän. Olen syönyt, syönyt ja syönyt. Liikunta ei ole kiinnostanut yhtään, jos senkään vertaa. Voitte kuvitella mikä on lopputulos. +4kg. Oikeasti, muutamassa kuukaudessa. Voihan....

Nyt kuitenkin tää perseily saa loppua. Nyt vannon, että otan itseäni niskasta kiinni. Helppoa se ei tule olemaan, mutta mun on pakko siihen pystyä. Inhoan itseäni tällä hetkellä. Miten sitä ihminen voikaan olla niin tyhmä, että kun peilistä katsominen inhottaa, niin silti sitä ei saa tehtyä asialle mitään? Nyt lopetan ruikuttamisen ja jatkan siitä mihin keväällä jäätiin. Myöhäistä se tässä vaiheessa on enää itkeä.

Olen ollut myös todella laiska seuraamaan muiden blogeja, pahoittelen sitä. Nyt aionkin lukaista kaikki blogit läpi, toivottavasti teillä on sujunut paremmin :) 

Pohjalta on hyvä ponnistaa!

<3 Pikkusisko

Ruma ja lihava vai kaunis ja ihana?

Reilu viikko sitten tunsin itseni kauniiksi ja ihanaksi. Tuntui, että olen laihtunut todella paljon ja mä lähes tulkoon säteilen. Pudotusta takana reilu seitsemän kiloa. Mielestäni se on hyvä tulos ja mä todella aloin pitämään itsestäni. Mulla oli todella hyvä olo kaikin puolin. Olisihan se pitänyt arvata, miten siinä taas tulee käymään.

Nyt mulla on yllättäen menossa "vähän" heikompi vaihe. Tuntuu, että en millään jaksa taistella ruokahimoja vastaan. Jäätelöstä on tullut mun uusi paras ystävä. Jos tekee mieli, niin ei muuta kun kauppaan ja äkkiä. Itsekuri? Mikä ihme se muka on? Tunnen itseni rumaksi ja lihavaksi. 

En ole lihonut yhtään. Painan täsmälleen saman verran, kun kaksi viikkoa sitten. Silti peilistä katsoo ryhävalas. Jokainen vaate tuntuu liian pieneltä. Olen saattanut saada myös lisää ryppyjä naamaan ja tukkakin on ihan hirveä. En löydä itsestäni mitään positiivista tällä hetkellä. Eikö voisi kuvitella, että tämä herättäisi mut tekemään asialle jotain. Pyhpah. Syön lisää jäätelöä, koska olen ruma ja lihava. 

Missä olet motivaatio? Sua kaivattais täällä kipeästi!! 

Näin mulla tällä kertaa. Jos jotain positiivista pitää nyt kuitenkin kertoa, niin salilla olen jaksanut käydä!  Hyvä minä. Onnistun edes jossain. 

Hyvää viikonloppua kaikille, toivottavasti teillä menee paremmin!

<3 Pikkusisko

univelka

Tiedättekö miten vaikeaa on laihduttaa, kun väsyttää? Mä tiedän. Se on kamalaa. Välillä se on jopa aivan mahdotonta. Ajatukset ei pelaa ja kokoajan tekisi mieli pumpata itteensä sokeria sillä ajatuksella, että se auttaa.

Mä oon nukkunut torstaista asti todella huonosti. Oli iltaisia jääkiekkopelejä, yötyötä, aamutyötä, pelireissuja ja vaikka mitä muuta. Mä en vaan ole ehtinyt nukkumaan tarpeeksi. Pahimmillaan töihin mennään kahden tunnin yöunien jälkeen. Yritäppä siinä repiä sitten energiaa käydä urheilemassa ja keskittyä siihen mitä suusta alas laittaa. Ja vastustaa työpaikan hyllyyn ilmestyneitä valkosuklaa KitKatteja.

Tää kierre on vaikea katkaista. Jaksan kyllä urheilla, mutta en jaksa nauttia siitä. Joudun taas pakottamaan itseäni lenkille. Salille meno ahdistaa. Miettikää, että siitä on noin viikko, kun hehkutin sitä miten ihanaa tätä kaikki on. Näin nopeasti ne asiat voi muuttua. Huoh. Ei siinä auta, kun yrittää nukkua univelat pois ja jatkaa siitä mihin jäin. Ei enää sokeria tähän kehoon. Ei se mitään kuitenkaan auta.

Näillä se on vaan mentävä.

Huomenna pikkuveikan kanssa salille katteleen taas vähän salijuttuja, jospa se kaivais musta sen oikean fiiliksen esiin. Toivotaan parasta. Mä en halua enkä aio muuttua taas kiukkuiseksi sokerihirviöksi :D Nyt on tsempattava ja lujasti!

Parempaa viikkoa teille muille :)

<3Pikkusisko

Huono bloggaaja

Huomenta vaan.

Pahoittelut, että olen ollut todella huono bloggaaja. Se johtuu osittain kiireestä ja osittain siitä, että en ole vaan saanut aikaiseksi avata tietokonetta. Elän aika hektistä aikaa koulun kanssa. Valmistuminen lähenee ja työt lisääntyy. Kohta se on ohi! (toivottavasti)!

No mitäs mulle sitten kuuluu? Välillä syön mitä sattuu, mutta suurimmaksi osaksi, olen kyllä pysynyt ruodussa. Urheilu koostuu lähinnä lenkkeilystä. Salille mun on pitänyt mennä, mutta enpä ole mennyt. Ehkä kuitenkin otan itseäni nyt niskasta kiinni ja tungen väkisin sen salin mun aikatauluun. Mä tykkään siitä, niin miksi se lähteminen on niin vaikeaa??? Osaako joku kertoa? Olisipa niin paljon rahaa, että voisi palkata personal trainerin, silloin tulisi ihan varmasti mentyä, kun ne olisi etukäteen sovittu. Nauttisin myös siitä, kun joku vieras mua vähän komentaisi ja käskyttäisi! Mulle semmoinen sopisi!

Nyt mä lähden lenkille koirien kanssa ja illalla yritän saada loput kouluhommat tehtyä! Tai ainakin suurimman osan!

Oikein hyvää viikonloppua kaikille :)

<3 Pikkusisko

Mistä saisi vuorokauteen lisää tunteja?

Mulla on kauhea stressi päällä. Mun pitäisi valmistua parin kk:n päästä. Sitä ennen olisi vielä aika monta näyttöä tehtävänä . Suoritan koulua oppisopimuksella, joten kouluhommat pitäisi jaksaa tehdä illalla kotona. Illalla pitäisi myös jaksaa urheilla, hoitaa kotia, panostaa parisuhteeseen ja löytää aikaa myös koirille. Muutama lisätunti vuorokauteen kelpaisi. Tiedän, että nyt olisi entistä tärkeämpää syödä terveellisesti ja liikkua, että keho jaksaa kaiken tämän puurtamisen. Jotenkin sitä vaan uskottelee itselleen, ettei muka löydy sitä tuntia vuorokaudesta, että kävisi salilla tai jossain muualla nostamassa hien pintaan. Olen tekosyiden mestari :( Jos mä en nyt saa itseäni niskasta kiinni, niin tiedän, että se on menoa taas. Liian kauan, kun sitä keksii tekosyitä, niin jossain vaiheessa sitä vaan luovuttaa, eikä enää edes välitä. En halua, että mulla käy niin! 

Miten te muut saatte ajan riittämään vuorokaudesta? 

Koska mun elämässä ei ole tapahtunut mitään kauhean erikoista, niin nämä blogitekstit on vähän tämmöisiä negatiivisia, pahoittelen! Mieluummin kirjoittaisin siitä, miten olen onnistunut ja edennyt tässä projektissa, mutta en voi valehdella, joten tätä tää nyt on. 

Hyvää sunnuntaita kaikille :)

T. Pikkusisko

Pohjalta on hyvä ponnistaa!

Tää viikko on ollut todella hankala. Töitä oli paljon, olo oli vähän kipeä ja väsynyt, liikkua ei oikein ehtinyt eikä jaksanut ja syönyt olen kuin pieni porsas. Joten ei oo ollut ihan normaali viikko. Olin eilen töissä pitkän päivän ja mun viikonloppu alkoi tänään. Lähdin jääkiekkoilemaan ja onneks menin! Oli ihanan aurinkoista ja keväistä ja harkat oli tosi kivat. Mahtavaa, että on tommonen kiva laji löytynyt, tulee aika vähän näin talviaikaan urheiltua pihalla. 

Mutta ei tarvitse isoja juttuja tapahtua, että sitä jämähtää kotiin sohvalle ja vetää Aino-jäätelöä suoraan purkista. Vaikka tykkään urheilemisesta todella paljon, niin silti se lähteminen on niiiin vaikeaa. Joku pieni ääni päässä sanoo, että et jaksa lähteä, syö ja kato telkkaria... Ja sehän riittää. Sillä samalla sekunnilla teen päätöksen, että heti huomenna meen salille, mutta luultavasti en mee sillonkaan. Kun kerran annat itsellesi luvan luistaa, niin toinen kerta tapahtuu ihan yhtä helposti. Miten sitä voikaan olla niin heikko?!

Pohjalta on onneks vaan yks suunta. Välillä sitä vaan pitää mennä syvälle tajutakseen, että näin ei voi jatkaa. Onneks huomenna on vielä vapaapäivä :) Luvassa on treeniä ja shoppailua! Ei vois olla mitään parempaa tapaa viettää vapaapäivää :) 

Kivaa sunnuntai-iltaa ja tsemppiä ens viikkoon :)

-Isosisko

Koirat personal trainereina

Koirat on maailman parhaita personal trainereita. Niiden kanssa tulee väkisinkin liikuttua, jopa silloin, kun itseään ei yhtään kiinnosta. Harvoin voi edes keksiä huonoja tekosyitä, miksi lenkille lähtö ei onnistu. Se on vaan mentävä, satoi tai paistoi.

Rito ja Nala <3

Rito on 7-vuotias sekarotuinen leikattu uros, joka rakastaa lenkkeilyä yli kaiken. Nala on 2,5-vuotias sekarotuinen leikattu narttu, joka on huomattavasti laiskempi tapaus. Kumpikin on ollut meillä pennusta asti. Voisin tehdä kilometrin mittaisen postauksen pelkästään koirista, mutta en nyt rupea jaarittelemaan, koska ei ketään oikeasti kiinnosta :D

Jos mulla ei olisi koiria, niin en varmasti liikkuisi iltaisin kotoa mihinkään. Makaisin vaan sohvalla, söisin karkkia ja painaisin huomattavan paljon enemmän, kun nyt. Joten, iso kiitos noille ihanille, ärsyttäville ja rakkaille karvakasoille, jotka lähes tulkoon pakottaa mut raahautumaan tuonne pilkkopimeään metsään joka päivä! Ja siskoa tietenkään unohtamatta, kiitos sisko, kun monesti raahaudut meidän mukaan, kuten esimerkiksi tänään :)

Ei mulla tänään muuta. Hauskaa loppuiltaa :)

T.Pikkusisko

Olen laiska!

Otsikosta voi jo päätellä, että tää päivä ei mennyt ihan niinkuin aattelin. Ensinnäkin, kello soi aamulla 5:30 ja siihen aikaan ei pitäisi kenenkään herätä! Mää vihaan aamuja. Oon todella hidas käynnistymään ja nukkuisin mielelläni pitkään. Onneks mun ei tarvi yleensä lähteä töihin ihan hirveen aikaseen. Paitsi tänään. Ajattelin kuitenkin kävellä töihin. Matkaa n. 2,5 km ja pakkasta ihan hullun paljon. Mutta kummasti siinä heräsi. Pihalla oli oudon väristä, kaunista, mutta outoa. Oli pakko napata kuva.

Meillä oli töissä tänään koulutusta. Tiedossa oli, että päivästä tulisi pitkä ja tylsä. Me vähän nuoremmat työntekijät jäätiin takapenkkiin istumaan, niin saatiin edes pelata Hayday:tä rauhassa :) Sukupolvien erot tuli esille heti aloittaessa: "mikä on tietokoneen välilehti?" EI HUOH! Onneks ruoka oli hyvää... Ruokailun jälkeen emäntä leipoi pullaa ja tuoksu oli ihan käsittämättömän hyvä! Siinä vaiheessa keskittyminen oli mahdotonta. Kahvitauko lähestyi ja otsasuoni kasvoi uhkaavasti. Tilanne suorastaan huusi irtokarkkeja. Onneks kauppa oli tien toisella puolella ja kerkesi hyvin käydä ostamassa karkkia... Ja pakko oli myös syödä se pulla. Kotimatkalla oli kiva ottaa pikku päikkärit linja-autossa. Kotiin pääsin työkaverin kyydissä kun ei todellakaan jaksanut kävellä :D Aamulla olin myös ihan satavarma siitä, että meen illalla salille. No en todellakaan jaksa. Onhan päivä vielä huomennakin.

Lopuksi vielä biisi, ihan vaan ton kertsin takia :)

https://www.youtube.com/watch?v=fymsFQI67iQ

-Isosisko