Ei paljon sanottavaa.

Netti on pullollaan blogeja, jotka perustetaan, kirjoitetaan hetki ja lopetetaan. Semmoisia laihdutusblogeja, mitkä alkaa samalla, kun laihdutuskuuri alkaa ja loppuu samalla, kun motivaatio loppuu, löytyy lukuisia. Olen aina naureskellut niille. Nyt tuntuu pahalta, koska meidän blogille meinaa käydä niin. Olen tainnut kerran kirjoittaa kesän aikana, silloinkin uhosin miten otan itseäni niskasta kiinni. Kenellekkään ei varmaan tule yllätyksenä se, että enpä onnistunut.

Tunnen itseni todelliseksi epäonnistujaksi. Mun lempiharrastus on syöminen ja ainoa urheilusuoritus tuntuu olevan lenkit koirien kanssa. Ei tän näin pitäny mennä. Ei todellakaan. Suuret puheet, pienet teot.

Nyt voisin taas kerran luvata, että otan itseäni niskasta kiinni. Voisin luvata, että nyt aion onnistua. Ei sitä kukaan usko, minä varmaan kaikista vähiten. Kuitenkin tehtiin (taas) sopimus siskon ja meidän ystävän kanssa. Päätettiin, että nyt onnistutaan. Tuetaan toisiamme ja yhdessä onnistutaan. Nyt tai ei koskaan.

Tästä lähetään.

Mulla on kaikki avaimet onnistumiseen. Tiedän miten laihdutetaan. Olen siinä joskus ennenkin onnistunut. Tiedän miten hyvältä tuntuu, kun paino putoaa. Muistan sen hyvän olon, kun syö terveellisesti ja liikkuu hyvin. Tämä tän hetkinen olo, on kaukana hyvästä. Turvottaa, päätä särkee ja olen jatkuvasti väsynyt. Ei luulisi olevan niin vaikeaa muuttaa tilannetta. Luulisi olevan itsestäänselvää, että sitä valitsisi sen hyvän olotilan, mutta mikä kumma siinä on, että ihminen mieluummin voi huonosti?

Katotaanko vielä, miten tässä käy?

<3 Pikkusisko

Voihan kesä

Ei mennyt kesä ihan suunnitelmien mukaan. Tarkoitushan oli treenata, syödä terveellisesti ja pitää itsestään huolta. Toisin kävi.

Motivaatio katosi yhtäkkiä ihan totaalisesti. Olen ollut ihan rappiolla koko kesän. Olen syönyt, syönyt ja syönyt. Liikunta ei ole kiinnostanut yhtään, jos senkään vertaa. Voitte kuvitella mikä on lopputulos. +4kg. Oikeasti, muutamassa kuukaudessa. Voihan....

Nyt kuitenkin tää perseily saa loppua. Nyt vannon, että otan itseäni niskasta kiinni. Helppoa se ei tule olemaan, mutta mun on pakko siihen pystyä. Inhoan itseäni tällä hetkellä. Miten sitä ihminen voikaan olla niin tyhmä, että kun peilistä katsominen inhottaa, niin silti sitä ei saa tehtyä asialle mitään? Nyt lopetan ruikuttamisen ja jatkan siitä mihin keväällä jäätiin. Myöhäistä se tässä vaiheessa on enää itkeä.

Olen ollut myös todella laiska seuraamaan muiden blogeja, pahoittelen sitä. Nyt aionkin lukaista kaikki blogit läpi, toivottavasti teillä on sujunut paremmin :) 

Pohjalta on hyvä ponnistaa!

<3 Pikkusisko

Valitusta.

Kerroin tässä taannoin siitä, että mulla on yhtä sun toista vaivaa. Tällä viikolla olen kironnut mun elämää ja sitä, että miksi muhun pitää aina sattua. Tämä viikko on ollut hirveä, enkä sen vuoksi ole edes blogia päivitellyt.

Viime viikonloppuna aloin jo tuntemaan, että kohta niskat sanoo sopimuksen irti. Ärsyttävä, mutta lievä päänsärky alkoi. Muutama päivä myöhemmin niska meni sitten lopullisesti juntturaan. Siitä seurasi, kuten aina, järkyttävä päänsärky, huimaus, oksettava olo ja noista kaikista johtuva väsymys. Särkylääkkeitä menee, kun karkkia ja missään asennossa ei ole hyvä olla. Aivastaminen sattuu ja nauramisen jälkeen tuntuu, että taju lähtee. Welcome to my life :/

Tästä johtuen, en ole harrastanut liikuntaa ja olen syönyt vähän mitä sun sattuu. Eli hyvin menee, mutta menköön. Elämä tuntuu pas**** eikä mua kiinnosta mikään. Miksi ihmisen pitää saada kaiken maailman vikoja ja vaivoja riesakseen? Tiedän, että ei pitäisi valittaa, sillä joillain asiat on todella paljon huonommin, mutta valitan silti. Tämä ei ole kivaa. Haluaisin mennä salille, haluaisin mennä juoksemaan, haluaisin pyöräillä ja haluaisin yleensäkkin harrastaa urheilua, mutta ei niin ei. Jos en pysty harrastamaan urheilua, niin miksi sitten söisin terveellisesti? Mulla on paha mieli, joten pahaa mieltä yritetään poistaa herkuilla, joista seuraa vaan entistä pahempi mieli. Oravanpyörä.

Koska olen päättänyt, että en halua tehdä pelkästään valituspostauksia, niin laitetaan jotain positiivista tähän mukaan :) Tällä viikolla, mun koulu vihdoin oli ohi! Sain paperit ja olen viittä vaille valmis työnjohtaja/esimies. Enää puuttuu tutkintotodistus. Mun näytöt on tutkintolautakunnalla arvioitavana ja nyt jännitetään tuleeko ne sieltä hyväksyttyinä takaisin.

Näin juhlittiin koulun loppumista

Nyt menen takaisin etsimään siedettävää asentoa. Toivottavasti tämä taas kohta helpottaisi, että saisin taas elämän järjestykseen. 

Hyvää viikonloppua kaikille <3

<3 Pikkusisko