Läskikriisi

Moni varmaan tietää millasta on kun iskee aivan järkyttävä läskikriisi?! Aika ajoin se iskee. Mulla se alkoi toissa iltana ja tänäaamuna teki mieli itkeä kun tuntu niin kurjalta.Vaatteita kun valitsin töihin, niin mtkään ei ollut hyviä. Kiristää, puristaa, hiertää, näyttää kauheelta... Liian pieniä, kivoja vaatteita olis kaappi pullollaan, joten siinä olisi taas yksi syy saada läskit lähtemään!

Kun läskikriisi iskee oikein kunnolla päälle, niin sillon AINA päätän, että nyt on ryhdistäydyttävä! Joka kerta sama juttu. Päätän alkaa syömään paremmin ja päätän lähteä lenkille. Se kestää aina hetken. Kunnes herkkuhimo voittaa, ratkean ja luovutan. Pitäisi oppia sietämään se yksi retkahtaminen! Ei ole pakko heittää pyyhettä kehään, jos kerran ratkeaa. Se on vaan mulle niin vaikeeta! Luulen, että monelle muullekin...

Mun oloa ei yhtään helpota, kun kattelin vanhoja valokuvia ja löysin itestäni muutaman kuvan missä olin hieman hoikemassa kunnossa kun nykyään. Olin tehnyt kovan työn, että sain painoa tippumaan. Pitkästä aikaa olin edes hieman tyytyvöinen itseeni, ylpeä omasta itsekurista ja aidosti iloitsin saavutuksista. Nyt sitä voi taas miettiä, että mikä hitto meni pieleen? Tuli aika iso repsahdus ja se jäi päälle moneksi vuodeksi! Tyhmätyhmätyhmä. Nyt niskasta tiukka ote ja kohti uusia tuulia! (taaaaaaaas)

Tähän vielä vähän tavoitekuvia vuosilta 2013-2014.

Itseinhossa kieriskellen...
Parempaa fiilistä sinne ja hyvää viikonloppua :)

-Isosisko

Ei paljon sanottavaa.

Netti on pullollaan blogeja, jotka perustetaan, kirjoitetaan hetki ja lopetetaan. Semmoisia laihdutusblogeja, mitkä alkaa samalla, kun laihdutuskuuri alkaa ja loppuu samalla, kun motivaatio loppuu, löytyy lukuisia. Olen aina naureskellut niille. Nyt tuntuu pahalta, koska meidän blogille meinaa käydä niin. Olen tainnut kerran kirjoittaa kesän aikana, silloinkin uhosin miten otan itseäni niskasta kiinni. Kenellekkään ei varmaan tule yllätyksenä se, että enpä onnistunut.

Tunnen itseni todelliseksi epäonnistujaksi. Mun lempiharrastus on syöminen ja ainoa urheilusuoritus tuntuu olevan lenkit koirien kanssa. Ei tän näin pitäny mennä. Ei todellakaan. Suuret puheet, pienet teot.

Nyt voisin taas kerran luvata, että otan itseäni niskasta kiinni. Voisin luvata, että nyt aion onnistua. Ei sitä kukaan usko, minä varmaan kaikista vähiten. Kuitenkin tehtiin (taas) sopimus siskon ja meidän ystävän kanssa. Päätettiin, että nyt onnistutaan. Tuetaan toisiamme ja yhdessä onnistutaan. Nyt tai ei koskaan.

Tästä lähetään.

Mulla on kaikki avaimet onnistumiseen. Tiedän miten laihdutetaan. Olen siinä joskus ennenkin onnistunut. Tiedän miten hyvältä tuntuu, kun paino putoaa. Muistan sen hyvän olon, kun syö terveellisesti ja liikkuu hyvin. Tämä tän hetkinen olo, on kaukana hyvästä. Turvottaa, päätä särkee ja olen jatkuvasti väsynyt. Ei luulisi olevan niin vaikeaa muuttaa tilannetta. Luulisi olevan itsestäänselvää, että sitä valitsisi sen hyvän olotilan, mutta mikä kumma siinä on, että ihminen mieluummin voi huonosti?

Katotaanko vielä, miten tässä käy?

<3 Pikkusisko

Valokuva kertoo totuuden

Ihminen on niin kauhean hyvä valehtelemaan itselleen. Jopa estämään silmiä näkemästä totuutta. Ihminen voi jopa väittää, että vaatteet on kutistunut pesussa. Uskotella itselleen, että se on oikeasti totta. Vaikka eihän se tietenkään ole.

Kuten olen jo aiemmin maininnut, niin olen todella hyvä jojoilija. Tässä teille hyvä esimerkki siitä mitä tarkoitin. Kuvien välillä on aikaa YKSI VUOSI! Vain yksi lyhyt vuosi. Kuvat on otettu kesällä 2013 ja kesällä 2014. Tällä hetkellä painan saman verran, kun noissa kesän 2014 kuvissa.

Älkää edes kysykö, miten tuo on ollut mahdollista. Tämä on toistunut monta kertaa vuodesta 2008, jolloin aloitin elämäni ensimmäisen laihdutuskuurin. Joka toisen vuoden olen pienempi ja joka toisen isompi. Tosin, en vielä onneksi kertaakaan ole päästänyt itseäni niin isoksi, mitä olin tuolloin 2008, mutta toisaalta, se on todella laiha lohtu. En todellakaan osaa sanoa, miksi teen tämän itselleni. Jotenkin sitä vaan aina jossain vaiheessa luovuttaa. Lakkaa välittämästä. Rupeaa ajattelemaan, että ei sillä ole mitään väliä kuinka iso olen. Vaikka oikeasti, sillä todellakin on väliä!! En mä halua olla laiska lihapulla. Tästä syystä, tällä kertaa haluan tehdä kaiken toisin, hitaammin ja rauhallisemmin. 

Olen oikeasti todella ”hyvä” laihduttaja. Saan painoa tiputettua todella paljon ja todella nopeasti. Yhtä hyvä olen myös saamaan sitä lisää todella paljon, todella nopeasti. Jospa kerrankin koettaisin olla ”huono” laihduttaja.

Mä arastelin ekaksi tämän postauksen tekemistä (ja oikeasti mua jännittää vieläkin). Kauheaa jos joku tuttu lukee tätä ja näkee miten paljon olen lihonut. Hei haloo nainen, jokainen joka sut on nähnyt, niin varmasti näkee muutenkin sen, että painoa on taas tullut aika paljon. Mitäpä sitä siis peittelemään.

Näitten kuvien välillä reilu vuosi.

Olen vaan itseeni niin kauhean pettynyt. Miksi mä oon tehnyt tän sille, jota mun pitäisi eniten arvostaa? Niinpä. Hyvä kysymys. Selityksiä, niitähän aina riittää, mutta mikään niistä selityksistä ei ole niin hyvä, että sitä kannattaisi uskoa. En halua olla hoikka muiden takia. Tiedän kelpaavani tämmöisenä kaikille niille, joille haluan kelvata. Mutta ei, mä en todellakaan kelpaa itselleni tämmöisenä. Mä olen nähnyt sen, mitä haluan olla ja mitä myös aion olla. Haluan tuntea taas sen, että kelpaan itselleni. Joten tässä projektissa mä aion onnistua. Siihen menee luultavasti aikaa, mutta joku päivä mä vielä kirjotan tänne, että nyt mä olen onnistunut!

Pyrin olemaan laittamatta itselleni mitään tiukkoja välitavoitteita. Pääasia on, että paino putoaa, vaikkakin sitten 100g viikossa, mutta kunhan se vaan putoaa. Haluan opettaa itselleni sen kliseen, että laihduttamisen ei tarvitse olla itsensä kiduttamista, vaan silloinkin elämästä voi nauttia. Joten hyvästi kitukuurit ja ihmedieetit! Nyt tää pullukka liputtaa terveelliselle ja hyvälle elämälle!!

Mun lopullinen tavoite on n.-20kg. Mutta aion katsoa enemmän senttejä, kun vaa`an lukemaa. En aio kieltää itseltäni satunnaista herkuttelua, mun mielestä se kuuluu ja saakin kuulua elämään (mun elämään herkuttelu kuuluu seuraavan kerran sunnuntaina, JES herkkulakko ohi)! Satunnainen vaan ei saa tarkoittaa jokapäiväistä, eikä edes joka viikkoista.

Tämä teksti on hyvä lopettaa Elastisen laulun sanoihin:

”Katse eteen ja suupielet ylöpäin!
Teen vastoinkäymisistä voimaa.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan”

Mahtavaa viikkoa kaikille <3

T. Pikkusisko

Sisko nro 2

Ensimmäinen blogikirjoitus. Todella jännittävää. 

Tässä blogissa tullaan käsittelemään varmaan aika paljon ruokaa, laihduttamista, lihomista, lipsumista, motivaatio-ongelmia, irtokarkkeja, jojolaihduttamista (se on muuten mun bravuuri) ja sitten ihan perus arjenjuttuja. 

Kuten jo mainitsin ton jojolaihduttamisen, niin mä olen siinä todella hyvä! Olen elämäni aikana aloittanut miljoona laihdutuskuuria ja lopettanut yhtä monta. Välillä olen onnistunut tiputtamaan aika paljonkin painoa ja myös onnistunut saamaan painoa aika paljon takaisin. Mulla ei ole itsekuria ja olen todella hyvä huijaamaan itseäni! Nyt olisi taas aika tehdä asialle jotain. Mulla on menossa jo kolmas viikko herkkulakkoa ja yhtään liiottelematta nään jo untakin irtokarkeista. Eli todennäköisesti saatte myös lukea juttuja mun irtokarkkiunista!

Näin ensimmäisessä blogikirjoituksessa olisi varmaan hyvä kertoa vähän itsestään jotain. 

Olen melkein 28 vuotias. Mulla on kiva koti, kaksi koiraa, ihana mies, haastava työ ja aika paljon ylimääräisia kiloja. Harrastan jalkapalloa, lukemista, leipomista (ei välttämättä kannattaisi), lenkkeilyä ja kohta myös jääkiekkoa. Tykkään urheilusta tosi paljon, mutta koska tykkään myös syödä paljon, niin liikunnan tuoma hyöty on jäänyt aika vähäiseksi. Toivon tähän muutosta ja tällä(kin) kertaa aijon siinä onnistua!!

Nyt mä poistun takavasemmalle! Suihkun kautta syömään iltapalarahkaa ja sitten näkemään unia irtonamusista. 

Kauniita unia kaikille!

T. Pikkusisko