Tekevälle sattuu ja tapahtuu

Mä en saanut syntyessäni kauhean hyviä rakenteellisia geenejä. Mulla on paljon vikoja ja vaivoja, minkä pitäisi rajoittaa mun elämää. 

Mulla todettiin 16-vuotiaana, suhteellisen paha nikamasiirtymä alaselässä, yliliikkuvat nivelet kaikissa nivelissä, notkoselkä ja yliliikkuvat nikamat niskassa. Näistä johtuen olen enemmän tai vähemmän aina kipeä. En muista miltä tuntuu, kun mihinkään ei satu. Kipuun on vuosien aikana tottunut eikä kipu yleensä vaikuta mun normaaliin elämään. Toki, on päiviä, kun kipu tuntuu lamaannuttavan ja särkylääkkeitä napsin, kun karkkia. 

Jo silloin 16-vuotiaana, sain paljon tiukkoja ohjeita selän kanssa elämämiseen. Ei nosteluja, ei kumartelua, ei äkkinäisiä liikkeitä, ei sitä eikä tätä. Kuitenkaan en ole antanut minkään estää mua elämästä. Saattaa olla, että jo silloin mun aivoihin muodostui ajatus: Mä en anna minkään enkä kenenkään sanoa, miten mun kuuluu elää. Saattaa olla, että tuolloin multa hävisi itsesuojeluvaisto. Mitä siis tarkoitan?

Olen aina rakastanut urheilussa vauhtia ja sitä, että saa antaa kaikkensa. Tästä on mulle viime vuosina koitunut enemmän ja vähemmän harmia :D

Vuonna 2011, minä, sisko ja meidän kaksi kaveria alettiin pelamaan kaveripoikien kanssa jalkapalloa. Ensimmäinen futsalturnaus oli marraskuussa. Sinne lähdettiin innoissaan ja tottakai pelaamaan täysillä. Ja mähän pelasin, tosin pelit loppui siihen, että iskä ja pikkuveli kantoi mut sairaalaan, kun pallontavoittelu tilanteeseen menin niin kovaa, että en ehtinyt jarruttaa ennen, kun penkkirivistö tuli vastaan. Ja niin meni tämän tytön polvi. Polvesta meni eturistiside ja sivuristiside. Kepeillä käveltiin reilu kuukausi ja sen päälle useampi kuukausi pelitaukoa. 

Vuosi 2013 oli jo sitten vähän vielä huonompi. Ruvettiin pelaamaan naisten joukkueessa futista ja mä rupesin maalivahdiksi. Vielä tänäkin päivänä mietin, että olikohan se virhe :D Alkuvuoden aikana sattui sormeen, sitten olkapäähän. Onneksi ne ei mennyt pahasti. Elokuussa kävikin sitten vähän pahemmin. Kesken pelin vastustaja ajeli selkään polvi edellä ja lähdin ambulanssilla keskussairaalan. Osuma tuli alaselkään ja olemassa oleva selkävamma sai niin kovan iskun, että toipumisessa meni kauan!! Olisko mennyt n. 5-6kk ennen kun pystyin ottamaan yhtään juoksuaskelta. Se söi naista ja pahasti. 

 

Vuonna 2014 alkukesästä treeneissä olikin sitten vuorossa kyynärpää. Tarkalleen ei tiedä mitä sieltä meni, mutta taas lähdettiin keskussairaalaan kesken treenien :D Maalivahti uraan tuli taukoa muutama kuukausi, ylläri. 

Sen jälkeen toistaiseksi olen pahemmilta vammoilta välttynyt.Toki on sattunut milloin mihinkin paikkaan, mutta yleensä ne on suhteellisen nopeasti mennyt ohi. Menen aina tilanteisiin täysillä, enkä todellakaan osaa ajatella järkevästi silloin, kun sen perhanan pallon haluan. Lopputulos ei välttämättä ole itseni kannalta kaikkein järkevin, mutta yleensä, se onneksi estää palloa menemästä maaliin, joten joukkue kiittää, että olen uhkarohkea ja hullu :D

Rakastan jalkapalloa ja rakastan olla maalivahti, joten olen valmis kestämään pientä kipua sen takia :) Toivotaan, että vuodesta 2015 selvitään, vähän vähemmillä vammoilla!

Hyvää sunnuntaita kaikille <3

<3 Pikkusisko