lauantai 6. kesäkuuta 2015

Valitusta.

Kerroin tässä taannoin siitä, että mulla on yhtä sun toista vaivaa. Tällä viikolla olen kironnut mun elämää ja sitä, että miksi muhun pitää aina sattua. Tämä viikko on ollut hirveä, enkä sen vuoksi ole edes blogia päivitellyt.

Viime viikonloppuna aloin jo tuntemaan, että kohta niskat sanoo sopimuksen irti. Ärsyttävä, mutta lievä päänsärky alkoi. Muutama päivä myöhemmin niska meni sitten lopullisesti juntturaan. Siitä seurasi, kuten aina, järkyttävä päänsärky, huimaus, oksettava olo ja noista kaikista johtuva väsymys. Särkylääkkeitä menee, kun karkkia ja missään asennossa ei ole hyvä olla. Aivastaminen sattuu ja nauramisen jälkeen tuntuu, että taju lähtee. Welcome to my life :/

Tästä johtuen, en ole harrastanut liikuntaa ja olen syönyt vähän mitä sun sattuu. Eli hyvin menee, mutta menköön. Elämä tuntuu pas**** eikä mua kiinnosta mikään. Miksi ihmisen pitää saada kaiken maailman vikoja ja vaivoja riesakseen? Tiedän, että ei pitäisi valittaa, sillä joillain asiat on todella paljon huonommin, mutta valitan silti. Tämä ei ole kivaa. Haluaisin mennä salille, haluaisin mennä juoksemaan, haluaisin pyöräillä ja haluaisin yleensäkkin harrastaa urheilua, mutta ei niin ei. Jos en pysty harrastamaan urheilua, niin miksi sitten söisin terveellisesti? Mulla on paha mieli, joten pahaa mieltä yritetään poistaa herkuilla, joista seuraa vaan entistä pahempi mieli. Oravanpyörä.

Koska olen päättänyt, että en halua tehdä pelkästään valituspostauksia, niin laitetaan jotain positiivista tähän mukaan :) Tällä viikolla, mun koulu vihdoin oli ohi! Sain paperit ja olen viittä vaille valmis työnjohtaja/esimies. Enää puuttuu tutkintotodistus. Mun näytöt on tutkintolautakunnalla arvioitavana ja nyt jännitetään tuleeko ne sieltä hyväksyttyinä takaisin.

Näin juhlittiin koulun loppumista

Nyt menen takaisin etsimään siedettävää asentoa. Toivottavasti tämä taas kohta helpottaisi, että saisin taas elämän järjestykseen. 

Hyvää viikonloppua kaikille <3

<3 Pikkusisko

4 kommenttia:

  1. Hei!
    Sielläkin niskajumia ollut.. Täällä myös! Ja todella tiedän, että maailman inhottavin vaiva! Tai ainakin yksi niistä. Ja sama ongelma sekin, että ruokailut ovat ihan keturallaan sitten! Tsemppiä!

    http://liikunnaniloa1.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Ikävä kuulla että menee huonosti. :/ joku joskus sanoi että SAA VALITTAA, eikä tarvi potea huonoa omatuntoa siitä että jossain jollain menee vielä huonommin. Koska jos ajattelee noin niin eihän silloin voi iloitakkaan, kun jossain jollain menee vielä paremmin? :) Pikaisia paranemisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin! Välillä vaan tuntuu, että mä en muuta teekkään kun valitan :D Mutta ehkä se tästä taas lähtee sujumaan, kun saa kropan kuntoon. Toivottavasti ainakin :)

      Poista