Riksrakspoks

Olen miettinyt tätä blogia usein, samoin on Isosisko. Monta kertaa ollaan puhuttu, että herätetään blogi henkiin. Mä todella tykkään kirjoittaa. Nyt kiitos kuuluu Nalle anonyymille, joka meidän kuulumisia kyseli. Se herätti kipinän, joten yritetään. Täällä me Nalle ollaan! Lihavina ja leppoisina. Tai no, ei sittenkään niin leppoisina.

Mulla on yksi hyvä syy siihen, miksi en ole laihtunut ja sitten mulla on lukuisia huonoja syitä siihen, miksi olen jättänyt itseni ihan rappiolle. Hirveän kiva olisi selitellä ja puolustella omaa tyhmyyttään, mutta en viitsi nolata itseäni enää enenpää, joten jätän ne höpinät väliin ja totean olevani todella laiska ja mukavuudenhaluinen. Ai niin ja erittäin kovasti raskaana. 

Tein positiivisen raskaustestin viime syksynä ja naapuripitäjään asti kuului RIKSRAKSPOKS. Siinä katkesi mun selkäranka ja kehitin raskaudesta itselleni syyn elää ihan miten huvittaa. Sanonta söin kahden edestä ei pitänyt paikkaansa. Minä tyttö söin varmaan vähintään kolmen edestä. Aina olen kuvitellut, että jos joskus olisin raskaana, niin urheilisin, söisin terveellisesti ja pitäisin itsestäni huolta. Hehkuisin sitä raskauden tuomaa onnea :D Voi kuinka väärässä olenkaan ollut. En osannut kuvitella, että oksennan ensimmäiset 15 viikkoa ja oloa helpotti ainoastaan ruoka. En ajatellut, että selkä ottaa lopputilin jo puolessa välissä, enkä näin ollen ole pystynyt urheilemaan yhtään. Jos ei liiku, mutta syö herkkuja niin jokainen tietää miten siinä käy. 

Tällä hetkellä tilanne on se, että näytän valaalta. Valehtelematta. Raskaus ei ole syy, miksi mun persuus on levinnyt, tai miksi puntari näyttää semmoisia lukemia, että itkettää. Kyllähän se on sillä lailla, että ihan omaa tyhmyyttäni tässä tilanteessa olen. Raskauden ei tarvitse tuoda valmiiksi ylipainoiselle ihmiselle kiloja, kun ihan muutaman. Vaihtoehtoisesti se voi tuoda niitä kiloja TOLKUTTOMASTI! 

En ala vielä laihduttamaan. Tiedän, että niin ei saa tehdä. Tarkoitus olisi poksahtaa juhannusaattona, joten odotan sinne. Nyt haluan kuitenkin jo pikku hiljaa vieroittaa itseäni sokerista. En väitä, että teen sen kerrasta. Ei näillä hermoilla. Aloitan pikku hiljaa. Kesällä sitten aloitetaan tosissaan. Onpahan tullut kerättyä jotain mitä karistaa. Edessä on tuskaa, hikeä ja kyyneliä. 

Tervetuloa seuraamaan mun loppuraskauden lihomista (ehehehhe) ja raskauskilojen karistusta! Vauhti ei tule huimaamaan päätä, mutta aion onnistua pikku hiljaa! Pikkusisko is back :D 

<3 Pikkusisko