maanantai 26. tammikuuta 2015

Valokuva kertoo totuuden

Ihminen on niin kauhean hyvä valehtelemaan itselleen. Jopa estämään silmiä näkemästä totuutta. Ihminen voi jopa väittää, että vaatteet on kutistunut pesussa. Uskotella itselleen, että se on oikeasti totta. Vaikka eihän se tietenkään ole.

Kuten olen jo aiemmin maininnut, niin olen todella hyvä jojoilija. Tässä teille hyvä esimerkki siitä mitä tarkoitin. Kuvien välillä on aikaa YKSI VUOSI! Vain yksi lyhyt vuosi. Kuvat on otettu kesällä 2013 ja kesällä 2014. Tällä hetkellä painan saman verran, kun noissa kesän 2014 kuvissa.



Älkää edes kysykö, miten tuo on ollut mahdollista. Tämä on toistunut monta kertaa vuodesta 2008, jolloin aloitin elämäni ensimmäisen laihdutuskuurin. Joka toisen vuoden olen pienempi ja joka toisen isompi. Tosin, en vielä onneksi kertaakaan ole päästänyt itseäni niin isoksi, mitä olin tuolloin 2008, mutta toisaalta, se on todella laiha lohtu. En todellakaan osaa sanoa, miksi teen tämän itselleni. Jotenkin sitä vaan aina jossain vaiheessa luovuttaa. Lakkaa välittämästä. Rupeaa ajattelemaan, että ei sillä ole mitään väliä kuinka iso olen. Vaikka oikeasti, sillä todellakin on väliä!! En mä halua olla laiska lihapulla. Tästä syystä, tällä kertaa haluan tehdä kaiken toisin, hitaammin ja rauhallisemmin. 

Olen oikeasti todella ”hyvä” laihduttaja. Saan painoa tiputettua todella paljon ja todella nopeasti. Yhtä hyvä olen myös saamaan sitä lisää todella paljon, todella nopeasti. Jospa kerrankin koettaisin olla ”huono” laihduttaja.

Mä arastelin ekaksi tämän postauksen tekemistä (ja oikeasti mua jännittää vieläkin). Kauheaa jos joku tuttu lukee tätä ja näkee miten paljon olen lihonut. Hei haloo nainen, jokainen joka sut on nähnyt, niin varmasti näkee muutenkin sen, että painoa on taas tullut aika paljon. Mitäpä sitä siis peittelemään.

Näitten kuvien välillä reilu vuosi.

Olen vaan itseeni niin kauhean pettynyt. Miksi mä oon tehnyt tän sille, jota mun pitäisi eniten arvostaa? Niinpä. Hyvä kysymys. Selityksiä, niitähän aina riittää, mutta mikään niistä selityksistä ei ole niin hyvä, että sitä kannattaisi uskoa. En halua olla hoikka muiden takia. Tiedän kelpaavani tämmöisenä kaikille niille, joille haluan kelvata. Mutta ei, mä en todellakaan kelpaa itselleni tämmöisenä. Mä olen nähnyt sen, mitä haluan olla ja mitä myös aion olla. Haluan tuntea taas sen, että kelpaan itselleni. Joten tässä projektissa mä aion onnistua. Siihen menee luultavasti aikaa, mutta joku päivä mä vielä kirjotan tänne, että nyt mä olen onnistunut!

Pyrin olemaan laittamatta itselleni mitään tiukkoja välitavoitteita. Pääasia on, että paino putoaa, vaikkakin sitten 100g viikossa, mutta kunhan se vaan putoaa. Haluan opettaa itselleni sen kliseen, että laihduttamisen ei tarvitse olla itsensä kiduttamista, vaan silloinkin elämästä voi nauttia. Joten hyvästi kitukuurit ja ihmedieetit! Nyt tää pullukka liputtaa terveelliselle ja hyvälle elämälle!!

Mun lopullinen tavoite on n.-20kg. Mutta aion katsoa enemmän senttejä, kun vaa`an lukemaa. En aio kieltää itseltäni satunnaista herkuttelua, mun mielestä se kuuluu ja saakin kuulua elämään (mun elämään herkuttelu kuuluu seuraavan kerran sunnuntaina, JES herkkulakko ohi)! Satunnainen vaan ei saa tarkoittaa jokapäiväistä, eikä edes joka viikkoista.

Tämä teksti on hyvä lopettaa Elastisen laulun sanoihin:

”Katse eteen ja suupielet ylöpäin!
Teen vastoinkäymisistä voimaa.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan”

Mahtavaa viikkoa kaikille <3


T. Pikkusisko

4 kommenttia:

  1. Aito ja hauska blogi. Ja olipa rehellinen kirjoitus. Oikein paljon jaksamista ja voimia tulevaan. Hienoa, että olette yhdessä lähteneet tälle tielle. Toisistanne saatte varmasti tukea vaikeina hetkinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Onhan tämä huomattavasti kivempaa, kun on joku muukin tässä mukana :)

      Poista
  2. Tsemppiä kummallekkin :) Näin uudeksi blogiksi, tämä vaikuttaa hyvältä! Aion seurata blogia jatkossa, joten toivottavasti teidän blogi-into jatkuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Kiva kun tykkäsit, tervetuloa mukaan!

      Poista