Kun vähän ei ole tarpeeksi

Mulla on ongelmia ruuan ja herkkujen suhteen. Kieroutunut suhde on jatkunut jo vuosia. Mä en vaan osaa tyytyä vähään. Jos tarkoituksena on ostaa pieni suklaaherkku, mulle se tarkoittaa suklaalevyä. Jos tarkoituksena on syödä yksi keksi, syön koko paketin. Mulla ei ole minkäänlaista kohtuutta, silloin kun kyse on ruuasta. Jos esim. syön irtokarkkeja, niin sen jälkeen, kun se huono olo ja ähky iskee, niin syön vielä vähän lisää. Mä en osaa lopettaa. Sama on jos syön jotain todella hyvää ruokaa, niin vaikka maha on täynnä, niin silti otan lisää ihan vaan siksi, että TEKEE MIELI! Tähän kaikkeen, kun vielä yhdistetään huono itsekuri, niin soppa on valmis. Jotenkin tästä tekee vielä kieroontuneempaa se, että samalla kun ahdan niitä herkkuja suuhuni, päässä pyörii kuitenkin, miten en saisi syödä enää yhtään enempää. Jokaisen karkin päätän olevan viimeinen ja eihän se kuitenkaan ole. Jokaisessa elää pieni herkkupylly, mutta mussa se ei vaan elä, vaan mä olen se herkkupylly. 

Haluan oppia muuttamaan mun suhtautumisen ruokaan semmoiselle terveelle tasolle. Haluan pystyä sanomaan, että vähän on tarpeeksi. Tällä hetkellä mulla on motivaatiota vaikka muille jakaa. Joten ADIOS herkkupylly!! 

Nyt valmistautumaan treeneihin! Hyvät lauantait kaikille :)

T.Pikkusisko

Kuntosalilla

Kävin aamulla salilla tekemässä tissihaba-treenin :) Kerroin mun ekassa postauksessa, että harrastan kuntosalia. Aloitin salilla käymisen aikalailla kolme vuotta sitten. Aluks kävin vaan kerran viikossa ja siitä oon pikkuhiljaa lisänny käyntejä ja muuttanut ohjelmia. Nykyään käyn kolme kertaa viikossa. Tällä hetkellä treenaan voimapainotteisella ohjelmalla ja mun pikkuveli on auttanut ohjelman tekemisessä.

Muistan sen ensimmäisen kerran sillon kolme vuotta sitten kun päätin mennä salille. Se tuntui todella pelottavalta. Mietin sitä, että kaikki varmaan tuijottaa ja miettii mielessään, että nyt on läski väärässä paikassa. Pelkäsin näyttäväni kamalalta niiden kaikkien hyväkroppaisten naisten rinnalla. Ja niin varmaan näytinkin. Ja näytän edelleen. Nykyään en enää oikeestaan ajattele sitä, miltä siellä näytän. Paitsi välillä tulee niitä jäätäviä alemmuuskomplekseja, mutta niitä nyt tulee muutenkin missä milloinkin.

Oon aina nauttinut salilla treenaamisesta tosi paljon, jo heti silloin ensimmäisellä kerralla huomasin, että miten kivasta ja tehokkaasta lajista on kyse.  Oon tottunut treenaamaan salilla yksin ja se on sopinut mulle ihan hyvin. Tulee ainakin pidettyä hyvä rytmi päällä ja keskityttyä olennaiseen, siihen omaan tekemiseen. En pidä puhelinta mukana treeneissä ja lupaan, että ette tuu koskaan näkemään musta yhtään saliselfietä :)

Jos olisin laihempi, niin panostaisin kunnollisiin salivarusteisiin. En todellakaan kehtaa pukeutua mihinkään tiukkoihin salihousuihin tai treenitoppeihin, näillä kiloilla, mutta jos oisin vähän pienempi, niin haluaisin ostaa laadukkaat treenivaatteet. Tommoset perus puuvillahousut ja t-paidat ei oo mitenkään erityisen mukavat. Hikoilen yleensä kuin pieni sika, niin on vähän epämiellyttävää kun tuntee sen miten vaatteet on hikiset :D

Nyt on aika valmistautua töihin lähtöön. Mukavaa viikonloppua :)

-Isosisko

Koirat personal trainereina

Koirat on maailman parhaita personal trainereita. Niiden kanssa tulee väkisinkin liikuttua, jopa silloin, kun itseään ei yhtään kiinnosta. Harvoin voi edes keksiä huonoja tekosyitä, miksi lenkille lähtö ei onnistu. Se on vaan mentävä, satoi tai paistoi.

Rito ja Nala <3

Rito on 7-vuotias sekarotuinen leikattu uros, joka rakastaa lenkkeilyä yli kaiken. Nala on 2,5-vuotias sekarotuinen leikattu narttu, joka on huomattavasti laiskempi tapaus. Kumpikin on ollut meillä pennusta asti. Voisin tehdä kilometrin mittaisen postauksen pelkästään koirista, mutta en nyt rupea jaarittelemaan, koska ei ketään oikeasti kiinnosta :D

Jos mulla ei olisi koiria, niin en varmasti liikkuisi iltaisin kotoa mihinkään. Makaisin vaan sohvalla, söisin karkkia ja painaisin huomattavan paljon enemmän, kun nyt. Joten, iso kiitos noille ihanille, ärsyttäville ja rakkaille karvakasoille, jotka lähes tulkoon pakottaa mut raahautumaan tuonne pilkkopimeään metsään joka päivä! Ja siskoa tietenkään unohtamatta, kiitos sisko, kun monesti raahaudut meidän mukaan, kuten esimerkiksi tänään :)

Ei mulla tänään muuta. Hauskaa loppuiltaa :)

T.Pikkusisko

Arki tuo herkkuhimon

Mun arki alkoi tämän viikon osalta tänään. Oon usein maanantaina vapaalla, koska mulla on jonkin verran viikonlopputöitä. Tiistai on yleensä mun viikon kiireisin päivä. Töissä on pitkä päivä ja töistä suoraan pianotunnille. Syöminen on mitä sattuu ja millon sattuu, ihan vääriin aikoihin ja yleensä ihan väärää ruokaakin. Ja varsinkin tänään. Oon tänään syönyt pelkkiä voileipiä... Paitsi äsken söin appelsiinin.

Aamusta asti mun on tehnyt mieli jotain imelää. Ja sitä se on yleensä aina normaalina arkipäivänä. Ja ikävä kyllä niitä kaiken maailman herkkuja on tarjolla joka paikassa! Keksejä työpaikan kahvihuoneessa, palaveripullaa, dominoja koulukahvilassa ja listaa vois jatkaa vaikka miten pitkästi. Ja sitten kun on nälkä, niin niihin helposti sortuu. Kun tekee epäsäännöllistä työaikaa ja töitä tehdään kouluilla, toimistolla, palavereissa ja millon missäkin. niin ei pysty pitämään kiinni säännöllisistä ruoka-ajoista. Vesipullo kulkee laukussa mukana joka paikkaan, siitä on helppo juoda silloin kun tekee mieli. Perunat ja nakkikastike on vähän eri asia. Tai mitä ruokaa nyt eväänä sattuukaan olemaan.

Pärjään vapaapäivinä herkkuhimoni kanssa paljon paremmin. Kun saa nukkua kunnon yöunet, syödä oikeeta ruokaa oikeeseen aikaan ja sopivassa suhteessa liikkua ja löhöillä, niin ei mun niin paljon tee mieli herkkuja. Paitsi ehkä illalla kun pötköttää sohvalla ja kattoo jotain leffaa :) Pitäähän leffaeväät olla :D

Mutta oon mä vähän edistynytkin. Nykyään repsahdan noihin houkutuksiin paljon harvemmin kun ennen, se vesipullo kulkee mukana ja juon siitä, laukusta löytyy hyvin usein myös banaani tai appelsiini (ennen se oli suklaata). Vielä mä ton herkkuhimon nujerran!

Mukavaa viikkoa :)

-Isosisko

Valokuva kertoo totuuden

Ihminen on niin kauhean hyvä valehtelemaan itselleen. Jopa estämään silmiä näkemästä totuutta. Ihminen voi jopa väittää, että vaatteet on kutistunut pesussa. Uskotella itselleen, että se on oikeasti totta. Vaikka eihän se tietenkään ole.

Kuten olen jo aiemmin maininnut, niin olen todella hyvä jojoilija. Tässä teille hyvä esimerkki siitä mitä tarkoitin. Kuvien välillä on aikaa YKSI VUOSI! Vain yksi lyhyt vuosi. Kuvat on otettu kesällä 2013 ja kesällä 2014. Tällä hetkellä painan saman verran, kun noissa kesän 2014 kuvissa.

Älkää edes kysykö, miten tuo on ollut mahdollista. Tämä on toistunut monta kertaa vuodesta 2008, jolloin aloitin elämäni ensimmäisen laihdutuskuurin. Joka toisen vuoden olen pienempi ja joka toisen isompi. Tosin, en vielä onneksi kertaakaan ole päästänyt itseäni niin isoksi, mitä olin tuolloin 2008, mutta toisaalta, se on todella laiha lohtu. En todellakaan osaa sanoa, miksi teen tämän itselleni. Jotenkin sitä vaan aina jossain vaiheessa luovuttaa. Lakkaa välittämästä. Rupeaa ajattelemaan, että ei sillä ole mitään väliä kuinka iso olen. Vaikka oikeasti, sillä todellakin on väliä!! En mä halua olla laiska lihapulla. Tästä syystä, tällä kertaa haluan tehdä kaiken toisin, hitaammin ja rauhallisemmin. 

Olen oikeasti todella ”hyvä” laihduttaja. Saan painoa tiputettua todella paljon ja todella nopeasti. Yhtä hyvä olen myös saamaan sitä lisää todella paljon, todella nopeasti. Jospa kerrankin koettaisin olla ”huono” laihduttaja.

Mä arastelin ekaksi tämän postauksen tekemistä (ja oikeasti mua jännittää vieläkin). Kauheaa jos joku tuttu lukee tätä ja näkee miten paljon olen lihonut. Hei haloo nainen, jokainen joka sut on nähnyt, niin varmasti näkee muutenkin sen, että painoa on taas tullut aika paljon. Mitäpä sitä siis peittelemään.

Näitten kuvien välillä reilu vuosi.

Olen vaan itseeni niin kauhean pettynyt. Miksi mä oon tehnyt tän sille, jota mun pitäisi eniten arvostaa? Niinpä. Hyvä kysymys. Selityksiä, niitähän aina riittää, mutta mikään niistä selityksistä ei ole niin hyvä, että sitä kannattaisi uskoa. En halua olla hoikka muiden takia. Tiedän kelpaavani tämmöisenä kaikille niille, joille haluan kelvata. Mutta ei, mä en todellakaan kelpaa itselleni tämmöisenä. Mä olen nähnyt sen, mitä haluan olla ja mitä myös aion olla. Haluan tuntea taas sen, että kelpaan itselleni. Joten tässä projektissa mä aion onnistua. Siihen menee luultavasti aikaa, mutta joku päivä mä vielä kirjotan tänne, että nyt mä olen onnistunut!

Pyrin olemaan laittamatta itselleni mitään tiukkoja välitavoitteita. Pääasia on, että paino putoaa, vaikkakin sitten 100g viikossa, mutta kunhan se vaan putoaa. Haluan opettaa itselleni sen kliseen, että laihduttamisen ei tarvitse olla itsensä kiduttamista, vaan silloinkin elämästä voi nauttia. Joten hyvästi kitukuurit ja ihmedieetit! Nyt tää pullukka liputtaa terveelliselle ja hyvälle elämälle!!

Mun lopullinen tavoite on n.-20kg. Mutta aion katsoa enemmän senttejä, kun vaa`an lukemaa. En aio kieltää itseltäni satunnaista herkuttelua, mun mielestä se kuuluu ja saakin kuulua elämään (mun elämään herkuttelu kuuluu seuraavan kerran sunnuntaina, JES herkkulakko ohi)! Satunnainen vaan ei saa tarkoittaa jokapäiväistä, eikä edes joka viikkoista.

Tämä teksti on hyvä lopettaa Elastisen laulun sanoihin:

”Katse eteen ja suupielet ylöpäin!
Teen vastoinkäymisistä voimaa.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan”

Mahtavaa viikkoa kaikille <3

T. Pikkusisko

Hyvä minä, hyvä me! Hyvä meidän joukkue!

Tänään alkoi meidän osalta uusi harrastus: jääkiekko. Ollaan lapsesta asti molemmat tykätty luistella ja nyt täällä meillä alkoi naisille tarkoitettu jääkiekkovuoro, joten sinne oli pakko päästä mukaan! Ja oli se kyllä mukavaa. Paikalla oli iso joukko naisia ja saatiin hyvät pelit aikaan. Jalkapohjat kävi aluksi todella kipeiksi, mutta muuten ei tuntunut siltä, että pari vuotta on edellisestä luistelukerrasta. Mukava ja leppoinen talvikeli, kivaa oli urheilla ulkona. Hiki tuli, alaselkään sattui ja jalat vähän tärisee, hyvä treeni siis :)

Oon itse ehdottomasti joukkueurheilija. Lapsesta asti oon harrastanut joukkuelajia, 10 vuotta pesäpalloa ja nyt aikuisena aloitin jalkapallon. Mulla on aika kova kilpailuvietti enkä mä missään yksilölajissa voisi pärjätä, joten joukkupelaaminen sopii mulle hyvin. Kilpailuvietin lisäks mulla on tietenkin hirveä halu voittaa, joten en mä vois alkaa mitään semmosta lajia harrastamaan, jossa ei olisi mahdollisuuksia pärjätä :D 

Parhaassa tapauksessa joukkekavereista saa myös tärkeitä ystäviä. Pesiksen kautta tutustuin kahteen kivaan tyttöön, jotka on edelleen mun rakkaita ystäviä, vaikka ei olla yhdessä pelattu yli kymmeneen vuoteen. Joukkuelajin pariin on myös kiva lähteä kaveriporukalla, niinkuin me tehtiin kahden meidän kaverin kans kun aloitettiin jalkapallo. Suosittelen pelaamista joukkueessa! Myös aikuisena voi aloittaa uuden harrastuksen :) 

Mun mielestä ainoa huono puoli joukkeurheilussa on säännölliset harjoitusajat. Jos on epäsäännöllinen työaika tai vuorotyö, niin välillä tulee pakosti semmosia kertoja, että ei harkkoihin pääse. Tai peleihin. Eilen oli kuulemma todella hyvät futistreenit, mutta mä olin töissä enkä päässyt paikalle. Ja näin talviaikaan kun treenataan kerran viikossa, niin treeneihin tulee kahden viikon tauko jos joku kerta jää välistä. Pitää siis raahata itsensä tekemään jotain muuta :)

Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa! (Mulla on ihan lauantai-fiilis)

-Isosisko

Pikkusiskon lauantai

Okei. Tunnustan ihan ensiksi, että eilen illalla tuli vetäistyä "pikkuiset" iltapalaöverit ja ihan vaan karjalanpiirakoilla, kananmunilla, juustolla yms. Mielessä oli kyllä syödä rahkaa kera höysteiden, mutta toisin kävi. Mun heikkous on aina ollut iltasyöpöttely ja siitä on todella vaikea päästä eroon. Missä oli mun itsekurin taas kerran?? Mutta se eilisestä ja nyt itse asiaan.

Tämä päivä on ollut ihan todella kiva!
Nukuin pitkään, mikä oli ihanaa, sillä joka arkiaamu herätyskello pirisee viimeistään 07.00! (rakastan nukkumista, joten herätyskello on mielestäni jonkun todella julman ihmisen keksintö)
Keitin pannullisen kahvia, laittelin aamupalaa ja tottakai hoidin myös tilukset Hayday:ssä :D. Kiireettömät aamut on ihania!

Vihdoin olen oppinut tykkäämään puurosta

Vihdoin ne kauheat pakkaset on edes hetkeksi ohi ja päästiin ekaa kertaa tällä viikolla lenkille. Koirat oli niin onnessaan <3 Täällä meillä maalla on todella hyviä lenkkipolkuja ja jopa näin talvella pystyy lenkkeilemään metsässä :)

Tänään oli myös jalkapallotreenit. Ne on mun yksi viikon kohokohdista! Niissä tulee annettua itsestään kaikki ja vielä vähän enemmän! En ikinä saa esim. lenkillä itsestäni niin paljon irti. Mä oon vähän ehkä mukavuudenhaluinen ja yleensä jos rupee puuduttamaan ja tuntumaan pahalta, niin sit lopetan. Futistreenissä ei onneksi anneta semmoista mahdollisuutta! Se tunne kunnon tappotreenien jälkeen, on vaan niin mahtava!

Kai mä oisin ansainnut esim. suklaalevyn?

Treenien jälkeen olin lähes tulkoon nälkäkuoleman partaalla. Jouduin ihan tosissaan taistelemaan vastaan, että en olis nopeasti napostellut jotain pientä. Kuitenkin selvisin ja maltoin odottaa ruokaa. 

Mä rakastan ruuanlaittoa. Olen myös päättänyt, että en aijo lähteä millekkään kanaa ja kasviksia linjalle, vaan syön ihan normaalia kotiruokaa. Yleensä meillä on aina syöty terveellisesti. Syödään paljon salaattia ja kasviksia. Mun ongelma onkin ruuan määrä ja ne pirskatin iltaherkut. (ja välipalaherkut)  Nyt pyrinkin, että täytän lautaselle ensin kasvikset ja salaatin ja sitten vasta lämpöisen ruuan. Enkä santsaa. 

Loppuilta meinataankin pyhittää sohvalle ja C.S.I New Yorkille <3 Tällä kertaa ilman karkkia, sipsejä ja dippiä.  Okei, tuo vähän latistaa tän päivän ylipositiivista mielialaa. Mutta kokonaisuutena tää päivä on huippu ja toivottavasti huomisesta tulee yhtä kiva :)

Nyt painelen takaisin sohvalle. Kivaa lauantai-iltaa kaikille :)

T. Pikkusisko