lauantai 24. tammikuuta 2015

Pikkusiskon lauantai

Okei. Tunnustan ihan ensiksi, että eilen illalla tuli vetäistyä "pikkuiset" iltapalaöverit ja ihan vaan karjalanpiirakoilla, kananmunilla, juustolla yms. Mielessä oli kyllä syödä rahkaa kera höysteiden, mutta toisin kävi. Mun heikkous on aina ollut iltasyöpöttely ja siitä on todella vaikea päästä eroon. Missä oli mun itsekurin taas kerran?? Mutta se eilisestä ja nyt itse asiaan.

Tämä päivä on ollut ihan todella kiva!
Nukuin pitkään, mikä oli ihanaa, sillä joka arkiaamu herätyskello pirisee viimeistään 07.00! (rakastan nukkumista, joten herätyskello on mielestäni jonkun todella julman ihmisen keksintö)
Keitin pannullisen kahvia, laittelin aamupalaa ja tottakai hoidin myös tilukset Hayday:ssä :D. Kiireettömät aamut on ihania!

Vihdoin olen oppinut tykkäämään puurosta

Vihdoin ne kauheat pakkaset on edes hetkeksi ohi ja päästiin ekaa kertaa tällä viikolla lenkille. Koirat oli niin onnessaan <3 Täällä meillä maalla on todella hyviä lenkkipolkuja ja jopa näin talvella pystyy lenkkeilemään metsässä :)



Tänään oli myös jalkapallotreenit. Ne on mun yksi viikon kohokohdista! Niissä tulee annettua itsestään kaikki ja vielä vähän enemmän! En ikinä saa esim. lenkillä itsestäni niin paljon irti. Mä oon vähän ehkä mukavuudenhaluinen ja yleensä jos rupee puuduttamaan ja tuntumaan pahalta, niin sit lopetan. Futistreenissä ei onneksi anneta semmoista mahdollisuutta! Se tunne kunnon tappotreenien jälkeen, on vaan niin mahtava!

Kai mä oisin ansainnut esim. suklaalevyn?

Treenien jälkeen olin lähes tulkoon nälkäkuoleman partaalla. Jouduin ihan tosissaan taistelemaan vastaan, että en olis nopeasti napostellut jotain pientä. Kuitenkin selvisin ja maltoin odottaa ruokaa. 
Mä rakastan ruuanlaittoa. Olen myös päättänyt, että en aijo lähteä millekkään kanaa ja kasviksia linjalle, vaan syön ihan normaalia kotiruokaa. Yleensä meillä on aina syöty terveellisesti. Syödään paljon salaattia ja kasviksia. Mun ongelma onkin ruuan määrä ja ne pirskatin iltaherkut. (ja välipalaherkut)  Nyt pyrinkin, että täytän lautaselle ensin kasvikset ja salaatin ja sitten vasta lämpöisen ruuan. Enkä santsaa. 



Loppuilta meinataankin pyhittää sohvalle ja C.S.I New Yorkille <3 Tällä kertaa ilman karkkia, sipsejä ja dippiä.  Okei, tuo vähän latistaa tän päivän ylipositiivista mielialaa. Mutta kokonaisuutena tää päivä on huippu ja toivottavasti huomisesta tulee yhtä kiva :)

Nyt painelen takaisin sohvalle. Kivaa lauantai-iltaa kaikille :)

T. Pikkusisko

2 kommenttia:

  1. Iltasyöminen on monelle se suurin ongelma. Itse olen onnistunut pudottamaan kahden vuoden aikana -30kg ja edelleen iltasyömiset meinaa karata käsistä. Mene päivä kerrallaan ja iloitse onnistuneista päivistä, niin hyvä tulee. Tsemppiä teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienon urakan oot saanut tehtyä! Onnea siitä :) Ja kiitti tsempeistä, niitä varmasti tarvitaan!

      Poista