torstai 22. tammikuuta 2015

Olen laiska!

Otsikosta voi jo päätellä, että tää päivä ei mennyt ihan niinkuin aattelin. Ensinnäkin, kello soi aamulla 5:30 ja siihen aikaan ei pitäisi kenenkään herätä! Mää vihaan aamuja. Oon todella hidas käynnistymään ja nukkuisin mielelläni pitkään. Onneks mun ei tarvi yleensä lähteä töihin ihan hirveen aikaseen. Paitsi tänään. Ajattelin kuitenkin kävellä töihin. Matkaa n. 2,5 km ja pakkasta ihan hullun paljon. Mutta kummasti siinä heräsi. Pihalla oli oudon väristä, kaunista, mutta outoa. Oli pakko napata kuva.


Meillä oli töissä tänään koulutusta. Tiedossa oli, että päivästä tulisi pitkä ja tylsä. Me vähän nuoremmat työntekijät jäätiin takapenkkiin istumaan, niin saatiin edes pelata Hayday:tä rauhassa :) Sukupolvien erot tuli esille heti aloittaessa: "mikä on tietokoneen välilehti?" EI HUOH! Onneks ruoka oli hyvää... Ruokailun jälkeen emäntä leipoi pullaa ja tuoksu oli ihan käsittämättömän hyvä! Siinä vaiheessa keskittyminen oli mahdotonta. Kahvitauko lähestyi ja otsasuoni kasvoi uhkaavasti. Tilanne suorastaan huusi irtokarkkeja. Onneks kauppa oli tien toisella puolella ja kerkesi hyvin käydä ostamassa karkkia... Ja pakko oli myös syödä se pulla. Kotimatkalla oli kiva ottaa pikku päikkärit linja-autossa. Kotiin pääsin työkaverin kyydissä kun ei todellakaan jaksanut kävellä :D Aamulla olin myös ihan satavarma siitä, että meen illalla salille. No en todellakaan jaksa. Onhan päivä vielä huomennakin.

Lopuksi vielä biisi, ihan vaan ton kertsin takia :)

2 kommenttia:

  1. Tuo ratkeaminen on kovin tuttua. Itse söin ihan vahingossa tänään yhden viinerin. Unohdin että aloitin laihdutuskuurin. Hyvältä blogilta vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä kaikkea voi muistaa :D Ja kiitos kehuista, yritämme ainakin parhaamme :)

      Poista