maanantai 13. huhtikuuta 2015

Ruokaa, ruokaa ja ruokaa

Mainitsin jo aiemmin, että en aio lähteä millekkään kanaa ja kasviksia linjalle, vaan syön jatkossakin ihan normaalia kotiruokaa. Mä rakastan ruuanlaittoa ja uskoisin, että me syödään aika perus terveellisesti. Enkä meinaa vieläkään sitä lähteä muuttamaan.

Oon elämäni aikana laihduttanut todella monta kertaa sillain, että syön suunnilleen pelkkiä kasviksia ja kanaa. Kokeilin myös joku aika sitten superdieettiä. Joillekkin se varmasti sopii, mutta hei, mä en todellakaan pysty syömään pelkästään lihaa ja VIHREITÄ kasviksia. Vielä tänä päivänäkään, en pysty syömään esim. vihreää paprikaa. Sen kiintiö tuli superdieetin aikana täyteen.

Mulle tärkeintä nyt onkin, että opin syömään sen verran, kun mun täytyy. Ei sen verran, kun mun tekee mieli. Tottakai joitain asioita on ollut pakko muuttaa. Esimerkiksi, mun ruokarytmit on ollut ihan pyllyllään. Saatan olla syömättä iltapäivään ja jokainen tietää mitä illalla sitten tapahtuu. Nyt olenkin pakottanut itseni syömään puuroa joka aamu ja nyt ollaan jo siinä pisteessä, että se maistuu hyvälle :)

Puuronmakua vaihtamalla, ei kyllästy

Olen myös vaihtanut suklaapatukat, pullat, karkit yms. välipalat pikkusen terveellisempiin välipaloihin. Ei enää kahvipullaa tälle neidille! Mä olen rakastunut noihin skyrreihin. Ai että ne on hyviä! Mun ehdoton suosikki on veriappelsiini.

Skyr <3

Lämminruoka on ja pysyy aika samana, mitä olen tottunutkin syömään. Olen lisännyt kasviksia ja salaattia, mutta muuten syön kaikkea makkarakastikkeesta makaroonilaatikkoon. Mä haluan oppia, miten ruokaa syödään, enkä usko, että voin sitä oppia jos syön vaan "laihdutusruokaa". Olen aika varma, että en loppuelämää söisi sitä kanaa ja kasviksia, joten opettelen syömään  kaikkia ruokia kohtuudella (pikaruuat jätän kuitenkin väliin), mitä aion jatkossakin syödä. Pyrin syömään kaksi lämmintä ruokaa päivässä, välillä se kuitenkin jää vaan yhteen. Niinä päivinä illat luonnollisesti, on todella vaikeita. Herkkuhimo iskee viimeistään 18.00 ja jatkuu siihen asti, että menen nukkumaan. Pääseekö siitä koskaan eroon??

Kaalilaatikko! NAM!

Iltapalalla, syön yleensä joko skyrrejä tai hedelmiä. Olen aina ollut hirveä iltasyöpöttelijä, joten yritän rajoittaa iltaisin syömistä. Monesti nimittäin se homma karkaa käsistä.

Sitten mulla on heikkous. Suuri heikkous. Siitä ei toki tule kaloreita, mutta ai kauhea, sitä lisäaineiden ja makeutusaineiden määrää. Nimittäin Pepsi Maxi. Mä juon sitä niin paljon, että Hartwallin työntekijöiden ei tarvitse pelätä työpaikkansa puolesta. Tiedän, että siitä pitäisi päästä eroon, mutta siihen en usko pystyväni :D En ainakaan vielä. Sanotaan, että kevyt limpparit lisää makean nälkää, mutta mun kohdalla se on kyllä toistepäin. Saan sillä taltutettua ainakin pahimmat herkkuhimot. Ehkä se kuitenkin on parempi, kun vaikka suklaalevy?



Mutta tämmöistä mulla tällä kertaa. Näillä olisi tarkoitus saada kilot pikkuhiljaa pois ja uskon, että siinä tulen myös onnistumaan! Meidän kummankin edistymistä voi jatkossa seurata meidän omista välilehdistä, minne me joka maanantai päivitetään pudotettu kilomäärä :)

Hyvää viikkoa kaikille :)

<3 Pikkusisko

3 kommenttia:

  1. Hei!
    Täälläkin nuo Skyrit toimivat hyvänä välipalana. Varsinkin töissä, helppo ottaa mukaan, ja lusikkakin vielä, ei tarvitse sellaista metsästää... =)

    http://liikunnaniloa1.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä todella käteviä välipaloja! ja oikeasti hyvän makusia :)

      Poista
  2. Kuulostaa tosi järkevältä nämä ajatukset. Ei sillä rahkalla ja parsalla kukaan voi loputtomiin elää :D Ja kiitos vierailusta ja kommentista mun blogissa. Tsemppiä meille kaikille!

    VastaaPoista