keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Voihan tavoitevaatteet

Hohhoijaa, mitenhän sitä alkaisi kirjoittamaan. Mulla oli selkeä suunnitelma miten kirjoitan, mutta eilisiä kuvia muokatessa iski niin kauhea itku/nauruhepuli, että jokainen järkevä ajatus karkasi päästä.

Kokeillaan nyt kuitenkin. Jokainen laihduttava nainen varmasti omistaa yhden tai useamman tavoitevaatteen. Ne voi olla pieneksi käyneitä vaatteita tai vaatteita mitkä ei ole koskaan mahtunutkaan päälle. Mun tapauksessa kyse on suurimmaksi osaksi niistä vaatteista, mitkä mystisesti on kutistunut pesussa(kröhöm). 

Eilen pakkasin kassillisen vaatteita kyytiin ja huristelin isosiskon luokse ottamaan vähän valokuvia. Se ei ollut kaunista. Saatiin hyvät naurut ja hurjasti lisää motivaatiota tähän projektiin. Illalla meinasi ihan itku tulla, kun tajusin miten huonoon kuntoon olen itseni päästänyt.

KAUHEAA! 

Valokuvat paljastaa aina sen, mitä peili ei välttämättä kerro. Mitä nuo selkämuhkurat oikein on? Kuka tuo ihminen on noissa kuvissa. Ei, se en voi olla minä!

Housut ei meinaakkaan mahtua päälle.

Isosiskon tavoitteita.

Vaikka asia naurattikin kovasti, niin on sitä vaan todettava, että kyllä ihminen on tyhmä! Jossain vaiheessa olisi varmasti kannattanut pysähtyä miettimään, mitä sitä itselleen tekee. Mutta ei. Ostetaan isompia vaatteita ja ollaan tyytyväisiä. Enää mä en aio sitä tehdä. Nyt saa riittää. Noihin kaikkiin vaatteisiin aion vielä mahtua. Enkä enää anna itseni lihoa.

Tämmöiseltä näytän tällä hetkellä. Säkkejen alta ei muuten muhkurat näy.

Nämä kuvat lisäsi motivaatiota hurjasti. Uskonkin, että oikeasti tulen tässä hommassa onnistumaan. Siispä tästä on hyvä jatkaa :)

<3 Pikkusisko

1 kommentti: